Meillä on pennuilla silmät auki ja meno alkaa olemaan pentulaatikossa kova. No tai ehkä niin kova kun nyt pariviikkoisilla pennuilla voi olla. Kovat on mänkimis-mönkimis harjoitukset meneillään ja oman äänen käyttöä myös harjoitellaan varsinkin ruoka-aikana. Pennut ovat kovin isoja ja paksuja tainneet tulla äitiinsä :-DD. Väritkin alkavat olee jo varsin selvät. Yksi tytöistäkin päätti alkaa riistanväriksi joten nyt on sit kaksi riistaa ja muut merkin paitsi se yksi perinteinen musta.

Pennuista tulee tällä viikolla jossain vaiheessa uudet kuvat en vain uskalla luvata mikä päivä saan ne otettua voipi mennä loppuviikkoon.

Koda lähtee keskiviikkona omaan kotiinsa. Meillä mahtaa tulla tylsää ja rauhallista kun Millin riekkukaveri muuttaa pois. Täytyy vain ihmetellä kuinka jonku ihmisen hermot ja asunto kestävät kahta lähes samanikäistä pentua !?!? Itselle ei tulisi mielenkään pitää paria pentua kasvamassa yhtäaikaa. Vielä toistaikseksi tämä on mennyt hyvin ja näiden kahden kohdalla on se hyvä puoli että ne ovat molemmat todella laumasidonnaisia joten ne eivät lähde seikkailemaan pitkin maailmaa vaan pysyvät hyvin pihassa. Mutta tilanne voisi olla puolenvuoden kuluttua jo ihan toinen. Joukossahan tyhmyys luonnollisesti tiivistyy ;-) Voin kyllä vakuuttaa että Kodalla ja Millillä on ollut todella hauska lapsuus yhdessä ja varmasti tulevat muistamaan toisensa loppuikänsä.