Kesä alkaa olemaan jo pitkällä. Pentu haaveita olisi syksyksi toivon kovin että nyt onnistuisi keväällähän pentuja ei tullut. Hieno on astutettu kivalla kermanvärisellä uroksella Saraharjun Usma. Usma ja Hieno treffailivat pitkin viikkoa ja muutaman viikon päästä sitten käydään ultrassa toteamassa onko mitään tulossa. Tässä olisi Usmasta kuva.

1706009.jpg

Kotiin koirille kuuluu hyvää. Tällä hetkellä onneksi juoksut alkavat olemaan jo loppusuoralla ja elämä rupeaa normalisoitumaan. Lenkityksiä ollaan tehty kahdessa satsissa mikä ei ole kovin kivaa. Tosin on se mukavampaa kun lenkittää juoksuista narttua uroksen kanssa joka ei saa sitä astua.

Koiramäärä pääsi kasvamaan toukokuussa yhdellä koiralla kun Ellu tuli meille takas asumaan. Hyvin on lähtenyt sen laumassa käyntiin. Tosin Elluhan on tuttu koira kun on kahdet pennut käynyt täällä jo hoitamassa.

Tyyne leikkautettiin keväällä joten se ei tule pentuja koskaan samaan. Tyynellä oli taas keväällä ikävä ihottuma ja nyt toivotaan että se oli jotenkin hormonaalista eikä enään uusiutuisi leikkauksen jälkeen. Kokonaisuudessa Tyyne selvästi piristy leikkauksen jälkeen tosin eipä tuo mikään masentunut ennen sitäkään ollut mutta selvä muutos siinä on tapahtunut.

Pötkö voi olosuhteisiin nähden hyvin. Katsotaan mitä talvi tuo tullessaan.

Muut koirat porskuttavat samaan tahtiin kun aikaisemminkin.